Homeopatian käyttö kotona akuuttivaivoihin on kätevää ja helppoa. On kuitenkin myönnettävä, että se vaatii aluksi pienen panostuksen asiaan.

Aloituksen helpottamiseksi olen koonnut tähän muutamia käytännön vinkkejä sekä laittanut mukaan joitakin hyödyllisiä linkkejä.

Jotta homeopatian käyttö olisi mahdollisimman sujuvaa, neuvon miten hankkia lääkeaineita, riittävät perustiedot hoitamiseen sekä hoito-ohjeita erilaisia oireita varten.

LÄÄKEAINEIDEN HANKKIMINEN

Homeopaattinen hoito olisi hyvä päästä aloittamaan mahdollisimman nopeasti akuuttioireiden ilmestyttyä. Sen vuoksi kannattaa hankkia jonkin verran lääkeaineita kotiin jo etukäteen.

Helpoin tapa on hankkia homeopaattinen pakki, eli kitti. Tunnetuin valmistaja on englantilainen Helios.

Suosittelen Basic 36 -pakkia. Se sisältää 36 lääkeainetta. Niillä pärjää itsehoidossa ja todella hyvin.

Puolet suppeampi mutta myös erittäin hyvä vaihtoehto on Basic 18.

Helioksella on myös muunlaisia pakkeja, mm. synnytystä varten. Myös lemmikeille löytyy oma pakkinsa.

Pakki on kätevä. Se on pieni kooltaan, joten se mahtuu aina laukkuun reissuun lähtiessä. Hintakin on kohtuullinen. Sama määrä lääkeaineita yksitellen hankittuina maksaa huomattavasti enemmän.

Pakkeja voi tilata suoraan Heliokselta tai helsinkiläisestä PUR-kaupasta, jossa on Suomen laajin valikoima homeopaattisia lääkeaineita. Jos pakkeja ei löydy verkkokaupan puolelta, kannatta soittaa tai laittaa sähköpostia myymälään (p. 029 3400 254 (ma–pe 10–17), farmasia@pur.kauppa.fi). Heiltä voi ostaa myös yksittäisiä lääkeaineita. Saatavilla on myös C-potensseja.

D-potensseja voi ostaa luontaistuotekaupoista.
Jyväskylässä Forumin Lifessa niitä on hyvä valikoima.

Top Ten -blogikirjoituksessani olen esitellyt 10 lääkeainetta, jotka mielestäni jo muodostavat ”perusvalikoiman” omaan homeopaattiseen kotiapteekkiin.

Vasta jonkin aikaa homeopatiaa käytettyäsi huomaat, mitkä ovat niitä lääkeaineita, joita omassa perheessäsi useimmiten tarvitaan.

PERUSTIETOJEN HANKKIMINEN

Koska homeopaattiset lääkeaineet toimivat eri tavalla kuin esim. särkylääkkeet tai antibiootit, on hyvä tietää muutama asia ennen hoitamisen aloittamista.

Itsehoito-ohjeistani löytyy yleisohje sekä annosteluohje akuuttioireiden hoitamiseen. Tuolla yksinkertaisella ja yleispätevällä ohjeella pärjäät jo pitkälle.

Jos haluat perehtyä homeopatiaan hieman enemmän, kaupassani myytävässä Akuuttivaivojen hoito homeopatialla -oppaassa olen kertonut homeopatian pääperiaatteet ja muita asioita, jotka hoitamisessa tulee huomioida. Kyseinen opas on tarkoitettu sekä vasta-alkajalle että homeopatiaa jo aktiivisesti käyttävälle. Se sisältää kattavan määrän hoito-ohjeita.

Hyviä kirjoja homeopatiasta ovat:

Marjut Eckstein: Homeopatiaa lapsille, 2003
Ritva Lauraéus: Homeopatiaa koko perheelle, 2015
George Vithoulkas: Homoepatian perusteet, 2002

Kaksi ensimmäistä tarjoavat runsaasti hoito-ohjeita. Vithoulkas luotaa homeopatian filosofiaa syvemmin eikä puolestaan tarjoile itsehoito-ohjeita.

Seuraavilta nettisivuilta löytyy sekä perustietoa että ohjeita:

http://www.homeopatiainfo.fi
https://www.homeopathycenter.org
https://hpathy.com
https://homeopathyplus.com
http://www.homeopathyforwomen.org

Kursseista:

Homeopaatit ovat aktiivisia kurssien pitäjiä. Itsehoitokurssilla saat kaiken tarvittavan tiedon ja lisäksi innostusta ja inspiraatiota asiaan. Silloin on myös mahdollista kysyä, jos jokin asia epäilyttää tai aiheuttaa epävarmuutta.
Omien kurssieni aikataulun löydät täältä.

OHJEIDEN HANKKIMINEN TIETYN OIREEN HOITAMISEKSI

Itsehoito-ohjeita erilaisten oireiden hoitamiseksi on helppo löytää.

Monilla suomalaisilla homeopaateilla on maksuttomia ohjeita nettisivuillaan. Englanninkielisiä ohjeita löytyy vielä enemmän.

Oma Homeopaatti -sivuston maksuttomat ohjeet löydät täältä.
Ohjeita tulee koko ajan lisää.

Toivon että näillä ohjeilla pääset hyvin alkuun!