Yli kymmenen vastaanottovuoden ja satojen asiakkaiden perusteella uskaltaudun tekemään joitakin yleistyksiä pitkäaikaisen hoidon kulusta. Osa asiakkaistani on aloittanut yhteistyön kanssani jo silloin, kun vielä opiskelin ja tein harjoitushoitoja. Olemme yhdessä nähneet monenlaisia vaiheita. Koska olen itsekin käyttänyt homeopatiaa jo vuodesta 2006, pystyn tässä samalla kertomaan myös omia henkilökohtaisia tuntemuksiani.

Seurantojen merkitys

Kokemukseni perusteella ne asiakkaat, jotka malttavat tulla kahteen tai kolmeen seurantaan melko nopeasti ensimmäisen käynnin jälkeen, saavat vankimman pohjan paranemiselleen. Suurin syy tähän on se, että ensimmäisissä seurannoissa asiakas näkee, minkälaisiin asioihin paranemisen varrella kannattaa kiinnittää huomiota ja millä tavalla homeopatia käytännössä toimii. Tämän lisäksi homeopaatti saa joka seurannassa lisää informaatiota, mikä vaikuttaa lääkeaineen valintaan. Mitä paremmin homeopaatti tuntee asiakkaansa, sitä paremmin hän pystyy tälle lääkeaineen valitsemaan. Vaikka ensimmäisellä käynnillä keskustellaankin kattavasti, silti sen aikana ei aina tule esille kaikkia hoidon kannalta merkittäviä asioita.

Olemme nimittäin niin monikerroksisia olentoja, että hoidon aikana meistä avautuu uusia kerroksia ja ilmestyy ehkä oireita, jotka eivät ole koko ajan ja joka käynnillä nähtävillä. Kun asiakas tulee vastaanotolle useamman kerran, homeopaatti pääsee vähitellen selville eri teemoista, jotka hoidon kulkuun vaikuttavat. Esimerkiksi yhdellä kertaa hoidetaan avioeron tuomia tuntemuksia, toisella kerralla päällimmäisinä oireina ovat vaihdevuosioireet, ja kolmannella kerralla voivatkin lapsuuden hylkäämiskokemukset olla pinnalla. Kehomme ja tunteemme ilmentävät oireina kaikkea sitä, mitä olemme kokeneet.

Tähän on selvyyden vuoksi lisättävä se, että aina ei ole suinkaan tarpeen ruotia asioita tai menneisyyttä perinpohjaisesti. Välillä vakkariasiakkaani sanovatkin, että ”Nyt ei ole tarpeen käydä läpi mitään sen suurempia teemoja, vaan katsotaan vain tällä hetkellä päällä olevat oireet ja mietitään, mikä minua nyt jumittaa”. Ja niin me teemme. Vuosien varrella olen oppinut, että kaikkein merkittävintä on hoitaa juuri niitä asioita, jotka kunkin konsultaation aikana ovat pinnassa. Ne tulevat keskustelussa esiin aivan luonnostaan. Ne saattavat kummuta menneisyydestä tai yhtä hyvin jostakin juuri tapahtuneesta. Jos siis mietit vastaanotolleni tuloa ensimmäistä kertaa, sinun ei tarvitse pelätä asioiden ruotimista väen vängällä.

Lääkeaineista

Lääkeaineisiin liittyen olen tehnyt sellaisen huomion, että muutaman hoitovuoden aikana asiakkaalle löytyy yleensä 1–3 hyvää rakenneainetta sekä pari akuuttiainetta, jotka auttavat perusflunssassa ja yksilöllisesti tyypillisissä akuuttitilanteissa.

Kun nämä toimivat lääkeaineet löytyvät, kukin asiakas oppii yleensä tunnistamaan olotilansa mukaan, mitä näistä lääkeaineista hän kulloinkin tarvitsee. Kyky tunnistaa kokonaisvaltaisia olotiloja ei kuitenkaan synny hetkessä, vaan vaatii yleensä vuosia. Usein siinä vaiheessa on samoista lääkeaineista otettu käyttöön jo useampia potensseja ja havaittu, että yksi potenssi toimii tietyssä olotilassa ja toinen potenssi taas toisenlaisessa tilanteessa.

Tällaisessa hoitovaiheessa seurantojen väli voi olla jo melko pitkä, esimerkiksi puoli vuotta tai vuodenkin. Homeopaattia tarvitaan silloin, kun luottolääke lakkaa vaikuttamasta. Silloin katsotaan vastaanotolla, että tarvitaanko jotakin uutta lääkettä tai riittääkö potenssin vaihto. Tai onko peräti jo sellainen tilanne, että homeopaattista rakennehoitoa ei enää tarvita. Olen nimittäin saanut todistaa jo niitäkin tilanteita, että homeopatia on tehnyt suurimman tehtävänsä – fyysiset oireet ovat parantuneet tai enää hyvin lievät, ja tunnepuoli on vahvistunut siten, että asiakas kokee itsensä kaikin puolin tasapainoiseksi.

Mitä vuosien varrella tapahtuu?

Pitkäaikaisessa hoidossa pystytään näkemään, miten oireitamme ylläpitävät reaktiotapamme ja taipumuksemme voivat vähitellen lieventyä ja muuttua. Taipumuksilla tarkoitan paitsi sairastumistaipumuksiamme, myös sellaisia toimintatapojamme, jotka vievät meiltä voimia ja heilauttavat henkistä ja fyysistä tasapainoamme. Ne voivat olla sellaisia taipumuksia, joista olemme hyvinkin tietoisia tai sitten sellaisia, joihin emme ole edes kiinnittäneet huomiota. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa taipumus paahtaa töitä ja sen jälkeen väsähtää totaalisesti. Jos työnteon ja väsähdyksen syklit vuorottelevat elämässämme jatkuvasti, voidaan puhua taipumuksesta. Toinen taipumus voisi olla esimerkiksi tapaturma-alttius. Myös riippuvuudet ovat taipumuksia. Pitkällä aikavälillä homeopatia auttaa meitä huomaamaan näitä omia toimintamallejamme ja antaa meille voimaa muuttaa niitä. Jossain vaiheessa emme tyydy enää vain toteamaan ”Miksi minulle aina käy näin?”

Hoidon aikana opimme vähitellen myös havaitsemaan, miten omissa reagointitavoissamme mieli ja keho tekevät aina yhteistyötä. Yksinkertaisena esimerkkinä vaikkapa päänsärky, joka alkaa suuttumisen seurauksena. Homeopatian avulla opimme paitsi tunnistamaan reaktiotapamme ja niiden seuraukset, pysymään tietoisempina reagoidessamme.

Suurin muutos?

Homeopatia hoitaa monenlaisia oireita ja kipuja jo hyvinkin nopeasti hoidon aloittamisen jälkeen. Sen lisäksi se näyttää pitkällä tähtäimellä hoitavan suhtautumistamme sekä itseemme että koko elämään. Vaikka vanhat traumat ovat edelleen olemassa menneisyydessämme tai kohtaamme pettymyksiä nykyelämässä, ne eivät tunnu niin vakavilta. Menemme eteenpäin. Emme välitä jokaikisestä ajatuksestamme. Pystymme olemaan välillä jopa reagoimatta. Tai jos tuli reagoitua kerrankin oikein kunnolla ja huudettua kurkku suorana, sekään ei taida olla niin vakavaa. Homeopatia ei latista tunteitamme eikä poista ajatuksiamme, vaan muuttaa suhtautumistamme niihin.

Lopuksi vielä pieni katkelma kirjailija ja runoilija Nathalie Goldbergin teoksesta Luihin ja ytimiin. Nathalie puhuu tässä kirjoittamisesta, mutta mielestäni myös homeopatia saa meissä aikaan juuri tämäntyyppistä avautumista sekä lempeyttä ja armeliaisuutta itseämme kohtaan:

”Kunhan me vain alamme kirjoittaa tuskastamme, armahdamme lopulta pientä ja hapuilevaa elämäämme. Kivun murtumisesta syntyy hellyyttä jalkojemme alla olevaa sementtiä kohtaan, myrskyssä lentävää ruohoa kohtaan. Voimme koskettaa esineitä ympärillämme, niitäkin, joita pidimme rumina. Näemme niiden erityispiirteet, rapistuvan maalin ja harmaat varjot sellaisina kuin ne ovat: ei pahoina vaan osana ympärillämme olevaa elämää. Kykenemme rakastamaan elämäämme, koska se on omamme, eikä tällä hetkellä ole tarjolla parempaakaan vaihtoehtoa.”