”Ajelehdin huoneissani ja kirjoitan varjoille, ajatellen niin kuin aina, että vain kirjoittaminen voi tuoda rauhan, voi korjata ja parantaa sen, minkä elämä on rikkonut.”

Bo Bergman, ”Sömnlös” *

* Runo lainattu Linda Olssonin kirjasta Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. (2005) Helsinki: Gummerus Kustannus Oy.

Carcinosin-oirekuvaan kuuluu tyypillisesti omien tunteiden tukahduttamista, koska Carcinosin-tilassa olevat henkilö ajattelee sen olevan ympäristölleen eduksi.  Oirekuvaan liittyy myös vaikeutta luoda ja pitää omat rajat– sekä muiden ihmisten suhteen että oman jaksamisen suhteen.
Herkkyys aistia muiden ihmisten tuntemuksia sekä auttamishalu liittyvät myös Carcinosiin.
Kaikki nämä teemat voivat johtaa kuormittumiseen, joka usein ilmenee erilaisina fyysisinä oireina tai unettomuutena sekä uupumisena.

 

Seuraavan tekstin tarkoituksena on kuvata Carcinosin-lääkeaineelle tyypillistä olotilaa. Kertojana siinä on kuvitteellinen henkilö.

 

Ajattelen niin paljon, että pääni surisee kauppalistoja, läheisten ongelmia, aikatauluja ja filosofisia pohdintoja.
Väsyn ajatuksistani.

Kannan harteillani kaiken. Omat ja muiden huolet. Omat ja muiden toiveet. Omat ja muiden työt.
Väsyn velvollisuuksistani.

Aistin ja koen täysillä kaikki tunnelmat ja vuorovaikutukset.
Väsyn rajattomuudestani.

Olen peili. Kun muut voivat hyvin, minäkin olen kunnossa.
Miksi aina jonkun pitää voida huonosti?

Kukaan ei saa tietää murheistani eikä nähdä kiukkuisia kasvojani.
Kokoan itseni ennen kuin huomaan niitä itsekään.

En roiku kaukana menneessä, mutta lähimenneisyydestä löytyy aina jotakin korjattavaa.
Haluaisin poistaa sieltä kaikki säröt.
Miksi sanoin siinä tilanteessa niin? Mitä se mahtoi minusta ajatella? Olen huono.

Lisäksi olen syyllinen. Syyllinen muiden tunteisiin, muiden epäonneen ja maailman katastrofeihinkin.
Nostan jo käden ylös. Turha etsiä muita syyllisiä.

Haluan astua uudelleen tuosta ovesta. Aloittaa kaiken alusta. Paremmin. Täydellisemmin.
Kirjoitan, tanssin ja maalaan paremman tarinan.